Tämä on omalle ihanalle äidilleni. Asioita mitä ei välttämättä tajua sanoa, vaikka niin tunteekin. 

Kiitos äidilleni

 Kiitos maailman ihanimmasta ja onnellisimmasta lapsuudesta, minkä olen voinut saada, teit siitä sellaisen, että voin sitä aina kaivata ja hymyllä muistella. Kiitos siitä turvallisuudesta, huolehtimisesta, tuesta ja lämmöstä mitä olet vuosien varrella tarjonnut. Silloinkin kun olen ollut hankala. 

Kiitos antamistasi ohjeista elämään ja esimerkistä, mitä olet minulle näyttänyt. Voin hyvin mielin astella ne matkallani elämän polulle. Kiitos, että olet aina jaksanut auttaa ja kuunnella minua, voin aina luottaa sinuun ja tukeesi. Kiitos kaikista yhteisistä hetkistämme ja kiitos siitä mitä olet omasta elämästäsi minulle antanut.

Kiitos, että olet juuri minun äitini. Olet maailman tärkein ihminen minulle. Toivottavasti voin olla yhtä hyvä äiti myös omille lapsilleni joskus.

rakastaen

sanne

Hitsiläinen! Uskomatonta, pelottavaa ja jännittävää!  Noin kolme vuotta sitten kun muutin Turkuun, olen viihtynyt täällä tooosi hyvin, pidän kovasti paikasta ja ihmisistä...mutta vanhemmat, sukulaiset, sisarukset sekä kaverit ovat kovin kaukana porvoon ja hesan tienoilla..Eniten on kaivertanut nuo vanhemmat, jotka ovat todella tärkeitä minulle(varsinkin äiti), eivätkä he ole mitään hyväkuntoisia..varsinkaan isä, joka on nyt pari vuotta jo sairastellut pahasti ja hypännyt sairaaloissa vähän väliä. Aina pelkään, että kännykään tulee kamala soitto kotoa...Olemme käyneet porvoossa yleensä noin kerran kuussa, mutta väliin tuntuu, ettei sekään riitä.

kaipaan ihan hirveästi sitä, että voisin piipahtaa pölisemään teen äärelle keittiöön äiteen kanssa silloin kun huvittaa. Olen monessa samanlainen kuin äitini, meillä on todella paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Hän on sellainen ihminen, jollainen toivoisin itsekin olevani. 

Nooh, tässä olen joskus puhunut asiasta jussille toisinaan ja hän on nyt useampaan kertaan heittänyt, että mitäs jos mahdollisesti vuoden parin päästä harkittaisiin muuttoa sinne päin lähemmäs mun porukoita(jussillakin työpaikan päämaja on helsingissä). Mä olen ihan ratketa liitoksistani ajatuksesta, että mahdollisesti muutettaisiin! Toisaalta pelottaa ja harmittaa, sillä olen viihtynyt tosi hyvin täälläkin. Toisaalta taas pääni vilisee suunnitelmia siitä mitä sitten tehtäisiin ja millainen paikka hankittaisiin. Isompi ja sellainen jossa olisi ulkorakennuskin eläimiä ajatellen..myös sen verta syrjästä, ettei naapurit ole ihan vieressä. Linnut saisivat vielä isommat tilat...mietin sellaistakin, että pariskunnat olisivat olleet ihan omassa rakennuksessaan, jonne pystyisi laittamaan sellaiset tilat, että pystyvät lentämäänkin sisällä eikä vaan kiipeilemään tai pyrähtämään.

Huh...kyllä mun täytyy olla uppo-onnellinen, että mulla on tuollainen aviomies! Joskus aikaisemmin tuntui, ettei hän käsittänyt miten iso muutos mulle oli lähteä ja jättää kaikki tutut kuviot sekä muuttaa vieraaseen kaupunkiin kauas ystävistä ja perheestä. Nyt tuntuu siltä, että hän kyllä käsittää, sillä on valmis kuitenkin tekemään saman itse vaikka on melkein ikänsä asunut turussa. Ja tällaista ehdottaa vielä ihan omasta aloitteesta!! Kyllä sitä on ihan oikean ihmisen kanssa=)

byhyy, opinkohan ikinä tätä ymmärtämään. Joskus tuntuu, että oma tietokoneen käyttäminen on todella hakusessa=P Tosin ei mun harmaa massa tuolla päässäkään kovin terävänä nyt ole...viime aikoina muutenkaan...onneksi iki-ihana aupairimme tuli ilostuttamaan harmaata arkea! Sää nähdä onko yhtä hyvä kuin viime kerralla;)